Mikä Kotaniemi?

Selkälän maisemaa6

Keski-Suomen Journalistit omistaa Jämsän Vaherissa vajaan 15 hehtaarin kokoisen niemen kärjen Päijänteen rannassa. Alueella on kolme mökkiä kaikkien yhdistyksen jäsenten käytössä.

Kotaniemi on 14,5 hehtaarin laajuinen niemenkärki, joka jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien on ollut yhdistysten jäsenten loma- ja virkistyskäytössä, väliin myös kokous- ja kurssipaikkana. Yhdistyksen omistama alue, Kotaniemi, on todellakin niemi, puolitoista kilometriä rantaviivaa, osin jyrkän kallioista. Eri puolille niemeä on vuosikymmenten kuluessa rakennettu kolme erillistä mökkiä.

Kaikissa kolmessa mökissä on vuodevaatteita, mutta liinavaatteet/makuupussit tulee käyttäjien tuoda mukanaan. Juomavettä on saatavana lähteestä, joka sijaitsee mökkitien varressa parkkipaikalta 400 m, mäen vasemmalla puolella (parkkipaikan suunnasta katsottuna). Kauppaa Kotaniemessä ei enää valitettavasti ole. Jos teet hankintoja Kotaniemeen, esimerkiksi kaasupullon, saat siitä korvauksen kuittia vastaan. Postita kuitti ja tilinnumerosi taloudenhoitajalle.

Kotaniemen läheisyydessä on hyvät kalastusmahdollisuudet. Kullakin mökillä on savustuspönttö sekä ainakin yksi käyttökuntoinen katiska. Kaikilla mökeillä on kaksin kappalein aikuisille sopivia veneilyliivejä, Lahtelassa myös lasten kokoa.

Kaikkien viihtyisyyden turvaamiseksi jokainen Kotaniemen käyttäjä on velvollinen noudattamaan alueen ja rakennusten käytöstä annettuja ohjeita. Yleisperiaatteena on, että paikat jätetään vähintään yhtä hyvään kuntoon, kuin ne olivat saavuttaessa. Ampuma-aseita Kotaniemen alueelle ei saa tuoda. Mökkien varustuksessa tai alueen kunnossa havaituista puutteista sekä epäkohdista on ilmoitettava mökkien isännille.

Kotaniemen hinnoittelussa ”päivämaksu”

Kotaniemen varauksissa on käytössä ”päivähinta”. Päivähintaa Kotaniemen varauksissa käytetään, jotta jokainen tietää, ettei ko. päivä ole enää täysmittaisesti muiden varattavissa.

Päiväksi mökin varannut voi itse päättää tulostaan ja lähdöstään merkitsemällä varaustietoihin, mihin aikaan tulee: joko jo aamulla klo 9, illansuussa klo 17 vai illalla klo 21. Menettelyn etu on sen joustavuus: varaajat usein sopivat keskenään, että toinen voi tulla jo samana päivänä toisen lähtemisen jälkeen. Tällöin tosin on mahdollista, että päivä laskutetaan kahteen kertaan. Kotaniemi-toimikunnassa ja KSJ:n hallituksessa kuitenkin arvioidaan, että voimassa olevilla hinnoilla (10-20 euroa päivältä) tämä mahdollinen kaksoislaskutus on siedettävää ja tapahtuu yhdistyksen parhaaksi.

HUOM! Kotaniemen varaus-laskutuskäytäntö eroaa siis hotellien käyttämästä, jonka mukaan maksetaan klo 12:sta seuraavaan päivään kello 12:een. Mökki on silloin varattu jollekin, kun toinen ei pääse sitä varaamaan. Tämä on halukkaan tulijan kannalta selkeää ja siis erilainen kuin hotelleissa. Kotaniemestä kertyviä varausmaksuja käytetään kattamaan kertyviä kustannuksia, n. 4 000 € vuodessa.

 

Varaa mökki

Katso varaustilanne mökeittäin ja varaa loma:

Lahtela
Kärkelä
Selkälä

Varauksen voi tehdä kirjautumatta ylläolevista linkeistä. Jos haluat poistaa tai tarkastella varausluetteloa, kirjaudu järjestelmään

Comments are closed.