Pääkuva: ”Nää Päivät seutuvilla Päijänteen on mun elämäni parhaita”, Jarkko Mänttäri sanoo mukaillen Martti Korpilahden sanoitusta kappaleeseen Laulua synnyinseudulle.
Minun on vaikea nimetä suosikkiani Kotaniemen kolmesta mökistä. Kaikki ovat tuntuneet melkein omilta, eikä se johdu pelkästään siitä, että mökkien nimet ovat minun keksimiäni.
Lapsuusajan kokemukseni mökkeilystä rajoittuvat vierailuihin muutamien koulukavereiden perheiden mökeillä. Omaa mökkiä meillä ei koskaan ollut, edes vuokralla. Päijänne ja sen rannat sen sijaan olivat minulle varsin tuttuja, kun lapsuudessa vietimme usein noin viikon mittaisia telttalomia Judinsalon Korkiasaaressa.
Ensimmäisen kerran saavuin Kotaniemeen kesällä 1978, kun ensimmäinen lapsemme oli puolivuotias. Selkälää kutsuttiin silloin uudeksi mökiksi. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä kesästä lähtien olemme joka vuosi viettäneet Kotaniemessä yhden lomaviikon ja lukemattomia viikonloppuja kaikkina vuodenaikoina.
Oikeat nimet Kotaniemen mökeille tulivat ajankohtaisiksi, kun kolmas, Kärkelä-nimen saanut mökki valmistui vuonna 1991. Yhdistyksen puheenjohtajana olin sitä puuhaamassa alusta asti. Työläimmissä talkoissa tontille roudattiin Vaherista veneillä hiekkaa, joka sitten rannasta kannettiin sangoilla ylös rakennuspaikalle.
Toistakymmentä vuotta toimin Kärkelän isäntänä. Tähän vastuulliseen tehtävään sisältyi vaativimpana toimena paskahuussin tyhjennys. Joskus jouduin tilapäistoimena opastamaan lomailevia kollegoja kakkatornin kaatamisen saloihin.

Mänttäri on tuonut Kotaniemeen myös jälkipolvensa. Mökeillä on lomaillut Mänttäreitä kolmesta sukupolvesta.
Olen usein kiitellyt niitä yhdistyksemme rohkeita ja neuvokkaita päättäjiä, jotka aikoinaan hankkivat upean Kotaniemen yhdistyksen omistukseen. Talkoot ja muu yhteinen puuhastelu Kotaniemessä ovat arvokkaalla tavalla rakentaneet yhteishenkeä jäsentemme keskuuteen. Eri työpaikoissa työskennelleet jäsenet ovat tutustuneet toisiinsa Päijänteen rantamaisemissa.
Pidän journalistien ammatillista järjestäytymistä työntekijöiden edunvalvonnan kannalta äärimmäisen tärkeänä asiana. On aivan mahtavaa, että ammatillinen järjestäytyminen on antanut minulle ja perheelleni tämän edunvalvonnan lisäksi vielä mahdollisuuden viettää ikimuistoisia lomia jylhän Päijänteen rannoilla jo kuudella vuosikymmenellä.
Jarkko Mänttäri
KSJ:n jäsen vuodesta 1974, hallituksen jäsen 1989-95, puheenjohtaja 1990-93 ja asiamies 1995.
Juttusarjassa mökkeilijät kertovat ajastaan Kotaniemessä.
