Pääkuva: Ari Mäntylän sahanjälki on näkynyt pitkään Kotaniemen polttopuissa. Metsästä löytyi erityisen paljon tuulenkaatoja syksyllä 2024. KUVA: Timo Mustalampi
Minä nyt vain tykkään kaataa, karsia, pätkiä, kantaa ja pilkkoa puita. Se on henkistä toipumista toimittajan töistä ja luonnon tarjoama ilmainen kuntosali.
Olen ollut metsätyömailla lapsesta asti. Isäni toimi 1970- ja 80-luvuilla metsätyön johtajana ja kuljin hänen mukanaan lapsuuden kesät katsastamassa leimikoita, tutkimassa lanssipaikkoja ja mittaamassa pinoja. Moottorisahaa opin käyttämään teininä. Meillä on parinkymmenen hehtaarin metsäpalsta, ja lisäksi isäni otti leimikoita yhdelle pienelle sahalle tehtäväksi viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Rahoitin ison osan opinnoistani näillä savotoilla. Puita kaadettiin joulunpyhät ja pääsiäiset sekä pitkälle syksyyn ja aikaisin keväällä muutenkin.
Yliopistosta valmistuttuani muutin Jyväskylään ja Keskisuomalaiseen töihin. En enää ehtinyt käydä Kauhajoella sijaitsevalla metsäpalstallamme entiseen malliin. Kotaniemessä kävin ensimmäisen kerran syksyllä 1994. Mökkikirjoista selvisi, että mökkien puuhuolto oli ollut akuutti ongelma vuosikausia. Siitä pälkähti päähän win-win-ajatus. Jos saisin luvan kaataa, karsia, pätkiä, kantaa ja pilkkoa puita Kotaniemessä, niin yhdistys saisi polttopuita ja minä hyvän mielen ja kroppa kaivattua lihaskipua.
Ilmeisesti työnäyte moottorisahalla vakuutti mökki-isännät, koska sain luvan toteuttaa intohimoani. Kotaniemen metsäpalsta on tullut tutuksi joka nurkalta, kun vuosien saatossa on tullut tehdyksi tuulenkaatoja, tuulen rikkomia puita ja hakkuiden jälkihoitoa.
Yleensä lomaviikolla 2-3 päivää menee puiden parissa. Kun vanhempani kävivät taannoin parin päivän vierailuilla, oli minulla katsottuna yhteinen projekti isä-poika-puuhastelulle. Liian iso puu yksin kaadettavaksi, apuri täsmäkaadon avuksi tai viallisen puun bongaaminen. Isän kanssa on uitettu runkoja soutuveneellä, tehty tervaksista syttyjä ja väsätty lehtikuusesta penkkejä.
Kotaniemen mökeistä Selkälä on suosikkini. Sen takia polttopuita on useimmin tullut Selkälän tarpeisiin. Tai Lahtelan, jonne olen pyytänyt Jarmo Sanaslahden purkamaan enemmän siirrettäviä kuormia kuin muille mökeille. Kärkelän suhteen onkin huono omatunto. Sielusta riipaisee, jos Kärkelän vajassa on vähäisesti klapeja. Puuta Kotaniemen metsissä nimittäin riittää.
Ari Mäntylä