Pääkuva: Heljä Korpijoki järjesti tarjoamiset, kun tiehoitokunnan jäsenet tapasivat toisiaan vapaamuotoisesti keväällä 2025. Tiekatselmuksen päätteeksi ruokailtiin ja kahviteltiin Selkälässä. KUVA: Mikko Lundell
En tiennyt mitä sain, kun sinut tanssiiin hain. Näin lauloi Rauli ”Badding” Somerjoki vuosikymmeniä sitten luultavasti rakkaudesta tai orastavasta sen tapaisesta.
Biisi tuli mieleen, kun tänä kesänä 2025 vilkuilin olkani yli menneitä yli kymmentä vuotta. Ilman suurempia traumoja ihmettelin, minne vuodet olivat menneet, mihin kuluneet. Yhden vastauksen tiesin: taatusti Kotaniemeen.
Suhteeni Kotaniemen kiinteistöomaisuuteen alkoi kunnolla kesällä 2013. Jo pari kuukautta aiemmin olin luvannut toimia KSJ:n taloudenhoitajana noin vuoden, jotta yhdistys ehtisi löytää itselleen uuden kirstunvartijan.
Tilien, maksujen ja laskutuksen hoitamisen, saatavien karhuamisen, talousseurannan ja budjetoinnin lisäksi taloudenhoitajan hommaan kuuluivat Kotaniemen asiat. No. Ei hätää! Kyseessähän oli vain 15 hehtaaria maata, loistava tontti, hyvin kasvavaa metsää ja kolme mökkipaikkaa. Miljoonaomaisuus pyllyn alla!
Itselleni Kotaniemi oli tuttu jo 1990-luvulta. Olimme käyneet siellä ex-metsänhoitajamieheni kanssa katsastamassa tilan metsät, kun niille oli tehty metsätaloussuunnitelma. Toinen käynti tapahtui 90-luvulla jonain vuonna heinäkuussa. Ajoimme Kotaniemeen omalla veneellä Luhangasta Päijänteen poikki Taivassalon kautta. Rantauduimme Lahtelaan, jossa tapasimme edesmenneen urheilutoimittaja Erkki Kinnusen perheineen saunaa odottelemassa. Muisto on hieno, iloinen ja suloinen.
KSJ:n taloudenhoitajana asiat alkoivat kaatua pehmeästi syliin. Heinäkuussa 2013 oli ajeltava avoimiksi tienvarret korkeista pajupusikoista, jotta Kotaniemeen ylipäänsä pääsisi. Perään oli ostettava uusia kaasujääkaappeja, uusi sähköjääkaappi Lahtelaan, kiukaita, ulkopatoja, taloustavaraa ja tekstiileitä, jotta lomailijoiden olot olisivat kelvolliset tai jopa piirun laadukkaat. Sitten korjattiin saunoja ja lauteita, ja taitava Kari Taskinen -vainaa muurasi uusiksi grillipaikkoja.
Tuloja varausmaksuista saatiin tuolloin noin 2 000 euroa vuodessa, kun pakolliset kulut olivat vähintään 3 000 euroa. Oli siis ryhdyttävä keksimään, miten tuloja lisätään kulujen peittämiseksi. Varsinkin, kun kesällä 2015 tuli Kärkelästä ilmoitus, että mökin huopakatosta sataa monesta kohdasta sisään. Edessä oli vakava paikka.
Yhdistyksen hallituksen kokouksissa uskalsin verrata KSJ:tä Englannin aatelisiin. Heillä on hienoja, vuosisatoja vanhoja linnoja, joiden ylläpitoa he eivät pysty maksamaan. Olimme mielestäni samassa tilanteessa: hieno kapitaali, huonot tulot.
Alkuun markkinoimme ystävällisesti mökkien käyttöä, korotimme varausmaksua ja hakkautimme ensimmäisen satsin metsää. Samoina aikoina päätimme hallituksessa, että Kärkelään on rakennettava tie. Silloin ihmiset uskaltaisivat käyttää mökkiä, eikä tavaroita pitäisi kantaa niin pitkiä matkoja.
Lahtelaankin olisi saatava tie ja parkkipaikka, uusi liiteri ja lisää vessoja, jotta lomatoiminnan laatu nousisi. Kun vielä tuli ilmoitus, että Selkälänkin katot vuotavat sieltä täältä, aavistimme asiamies Hannu Tuovisen kanssa, että asioihin pitää ottaa kevyttä vahvempi ote. Hallituksen luvalla myimme yhdistyksen osakkeita tasapainotetusti noin 28 000 eurolla, jolloin yhdistys oli kuivilla.
Kotaniemen-vuosieni aikana olen saanut tavata uskomattomia ihmisiä ”Jämpsästä”. Vakaa avustaja on aina ollut naapuri, maanviljelijä Jarmo Sanaslahti. Ikätoverinani hän on nähnyt Kotaniemessä monentoikkoista sakkia ja aina auttanut ”dsuurnalistejä” mäessä.
Olen joutunut olemaan yhteydessä riistanhoitoyhdistykseen (huonolla onnella) mahdollisista tuho- ja riistaeläimistä, touhunnut maailman ystävällisimmän sorafirman Lindroosin Soran edustajan Tuomas Lindroosin kanssa sekä kaavaillut maastossa Jokilaakson Sähkön edustajan Jaakko Kastarin kanssa Kärkelän ja Selkälän aurinkosähköjen vetoja ja niiden hintaa.
Olen katsastanut tilan hakkuita Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen Tiina Riihiahon (nykyisin Porkkala) kanssa ja saanut tutustua tiehoitokunnan puheenjohtajaan ja muihin osakkaisiin tiekunnan kokouksissa.
Tämä kaikki on ollut rikas taival muine kontakteineen Jämsän kaupungin kaavoittajiin, sähköyhtiöihin, kaasulaitteiden tarkastajiin, laiturifirmoihin ja nuohoojiin! Myös oman yhdistyksen kollegat, jotka ovat Kotaniemessä siivonneet, kartoittaneet pyynnöstä puutteita ja hankkineet tavaroita, ovat olleet minulle kullanarvoisia apureita.
Olen saanut haistella suurjärven ihanaa hapekasta syyskuun ilmaa, kun olen palannut muistisairaan äitini yli viikon hoitokeikalta Lahdesta Kotaniemen kautta Jyväskylään. Kotaniemessä olen silloin hengitellyt, katsastanut paikkoja ja vesonut ojanvarsia.
Olen myös saanut tunnustella kevään merkkejä ja lisääntyvää valoa, kun olen pyörähtänyt Kotaniemessä viemässä puhtaita verhoja tai mattoja mökeille matkallani äitimuorin hoitovuoroon Lahteen. Nämä ovat olleet minulle tärkeitä hetkiä, jotka ovat antaneet voimia omaishoitoon.
Suurimmasta pälkähästä journalistiyhdistys pääsi lopulta 2020-luvun alussa, kun sen omistamalle kaavatontille, Selkälän rakennuspaikalle, ilmaantui vuosien laman ja odotuksen jälkeen ostaja.
Yhdistys sai kaupasta mukavasti rahaa, jolloin oli helpompaa maksaa Lahtelan saunan iso katto- ja tuparemontti, Kärkelän ja Selkälän mökkien aurinkosähköistykset sekä kaikki ne uudistukset, joita ”yhden vuoden taloudenhoitaja” ehti vuosia viilata yhdistyksen nykyisen asiamiehen, Selkälän mökin isännän, Mikko Lundellin ja hänen Kotaniemen taikapiiriin tuomansa ihmemiehen Kimmo Häkkisen kanssa.
Tänä vuonna Kotaniemen mökit ovat olleet hienosti varattuja. Tuloja tullee ihan eri lukemissa kuin vuosina 2013–14. Jos vuosien kohentamistyöt olisivat jollain lailla onnistuneet, niin hyvä me!
Heljä Korpijoki