Pääkuva: Hannu Tuovinen ja hänen miniänsä Anna-Kaisa Tuovinen kalassa Kotaniemessä vuonna 2010. KUVAT: Hannu Tuovisen kotialbumi
Syystalkoissa vuonna 2019 Lahtelan kylmä kiviläjä, vuolukivitakka, savutti niin kuin aina pitkän kylmillään olon jälkeen. Savun seasta seurasi älynväläys: auton sisätilalämmitin ja jatkojohto Corollan peräkontista. Lämmitin pöhöttämään takan ilmanottoon lattian rajaan, ja vau! Siihen tyrehtyi savutus.
Muihinkin innovaatioihin on Kotanimessä törmätty: Vaherin Kesäkaupan maitokärryn aisaan oli hitsattu kruunukorkinavaaja. Selitys: ennen tölkkien aikakautta olut myytiin kruunukorkitetuissa pulloissa, joten jo matkalla kaupalta laiturille saattoi avata ensimmäisen tai toisenkin pullon. Mahtavaa asiakaslähtöisyyttä!
Kolmas innovaatio liittyy nuotiogrilliin. Rekkarenkaan vanne oli Lahtelassa grillausrinkinä ja sen päällä vankka ritilä. Ritilällä paistuivat vartaat ja irtomakkarat, mutta myös loimulohi kypsyi nätisti ritilän päällä, naulattuna halkaistuun leppä- tai koivuhalkoon. Ja innovaation jatko-osa on todellinen gourmet-innovaatio: naulat vaan pois, ja halko toimi hyvin tarjottimena ruokapöydässä. Nam!
1980–90-luvun taitteessa alkaneelta Kotaniemi-uraltani muistuu mieleen ennen kaikkea porukan yhteisöllisyys. Tutustuin Matti Härkälään ja Erkki Kinnuseen sekä ehdin tavata Janne Kiipulan, ja Riitta Kiipula oli monesti mukana. Jelppasin Heljä Korpijokea Kotaniemen ylläpidossa niinä vuosina 2010-luvulla, kun olin asiamies.
Muutamat journalistinuoret (muun muassa Topias Peltonen) tulivat tutuiksi, kun opiskelijayhteisö Lööpin väkeä oli talkoissa. Samaa väkeä ollaan kaikki, tuntui hyvältä todeta.
Oman työyhteisöni Keski-Suomen Viikon porukan kanssa kävimme pari kertaa ”palaveeraamassa” Kotaniemessä. Nimiä vilisee päässä, mutta vielä enemmän kasvoja!
Vielä parikymmentä vuotta sitten keskeinen tekijä oli Vaherin Kesäkauppa; siitä kaikki satunnaisesti talkoissa tavatut kollegat puhuivat ja totesivat, että kannattaa asioida, jotta kauppa pysyy kannattavana.
Maiju ja Martti Jokisen kyläkaupalla käynnit olivat perheemme Kotaniemi-viikon suola ja sokeri, karkki ja virvoke. Viikon aluksi perustettiin tili kauppaan, ja viikon päätteeksi hoidettiin lasku. Elettiin aikaa ennen pankkikortteja.
Kesällä noin vuonna 1990 olin neljän lapsen monihuoltaja Selkälässä. Omat poikamme Eljas ja Eetu sekä Tapio ja Ulla Honkamaan lapset Antti ja Asta piti ruokkia helposti. Puolisollani Marjalla ei ollut kesälomaa samaan aikaan, joten vastuuni oli hurja. Ei ollut mikroaterioita, mutta oli jatkuva kynsituli pihapiirin tulipaikalla. Ikihiilloksen päällä oli ns. nonstop-perunakypsennys: sitä mukaa kun perunoita syötiin, lisättiin ritilän toiselle laidalle uusia kypsymään.
Lasten kanssa sovittiin, että aina kun maha kurnii, voi ottaa potun ja nautiskella sen voin kanssa. Muutama päivä meni noilla hiillosperunoilla; proteiiniksi makkaraa ja eineslihapullia.
Sovittiin myös, että kerran päivässä soudetaan kaupalle. Vieläkin lapset muistelevat viikkoa herkkukautena.
Koska kotona emme grillaa, Kotaniemi on ollut avotulella kokkaamisen taivas. On ollut jopa itse pyydettyä Päijänteen taimenta, mutta enimmäkseen liha- ja kanavartaita sekä loimutettua kaupasta pyydettyä kalaa.
Lahtelan rentoa meininkiä ja nostalgisia kesäkauppareissuja ovat muistelleet kesän 2005 kesävieraamme Samu ja Tatu Jauhiainen, poikiemme serkut. Ensi kesänä saatammekin uusia 20 vuoden takaisen Lahtela-viikon. Harmi vaan, että kesäkauppaa ei enää ole.
Mökkitarjonta Kotaniemessä toimii ns. jäsenetuusperiaatteella ja -hinnoilla. On ollut ensiarvoisen tärkeää ylläpitää talkoohenkeä, ja siinä on osittain onnistuttukin. ”Asetettu tavoite” on saavutettu kaikissa talkoissa: hauskaa on ollut, ja porukka on tutustunut toisiinsa. Siinä sivussa muutama kunnostustoimenpidekin on tullut suoritettua. Veneet on hoidettu syksyllä talviteloille ja keväällä taas vesille. Sama toimenpide on tehty tietenkin laitureille . Jos joku haluaa kuulla vessan alustojen tyhjennyksen tarinoita, kysyköön Jarkko Mänttäriltä. Ptruu!
Silti vieläkin ihmettelen, että minut värvättiin monissa talkoissa 2000-luvun alussa moottorisahuriksi. Laiha hintelä mies rankan työvälineen käyttäjäksi, kaatamaan isoja puita ja sahaamaan pätkiksi jo kaadettuja. En ollut tuota ennen Husqvarnaan kajonnut. Kaiketi kyseenalainen maineeni johtui siitä, että kerroin joskus olleeni lukion jälkeen yhden iisalmelaisen sahafirman metsänmittausporukassa mittamiehenä.
Hieman hirvitti, kun alakouluikäiset poikamme ja heidän kaverinsa kiipeilivät korkeilla Kärkelän suunnan kallioilla. Onneksi ei pystytty lähtemään mukaan turvamiehiksi; sen verran hurjan näköisiä kalliot näyttivät olevan, että… No, lapsista se oli OK. Luonnollista.
Kotaniemessä olemme saaneet ensikosketuksemme hirvikärpäsiin. Kun Kotalahden vastaranta oli vielä rakentamaton, kesävieraamme päättivät lähteä veneellä sinne marjaan. Marjareissusta tuli lyhyt. Harvoin olen nähnyt naisten soutavan niin lujaa takaisin Lahtelaan kuin silloin.
Me miehet luulimme, että he olivat törmänneet kyykäärmeeseen. Totuus paljastui, kun marjastajapuolisomme kampasivat hiuksiaan: hirvikärpäsiä, prkl! Ja loppu on historiaa, prkl.
Kotaniemi on ollut perheellemme tärkeä paikka. Se on lähellä, ja kun on oppinut talon tavoille, käyttö on ollut helppoa. Enimmäkseen olemme olleet Lahtelassa, mutta vierailumme on lopahtanut siksi, että Lahtelassa sallitaan lemmikkieläinten mukanaolo myös sisätiloissa. Allergia koettelee, vaan ei hylkää.
Ehkä ensi kesänä varaamme lemmikittömän Selkälän. Yhden juhannuksen siellä vietimme tuttujen kesken, ja tätä juttua varten mieleen palautuivat myös kuvat ja tunnelmat sieltä.
Hannu Tuovinen
KSJ:n jäsen 1989–96 ja edelleen vuodesta 2002 lähtien. Ollut vuosien saatossa yhdistyksen aktiiveja Kotaniemessä, hallituksessa, asiamiehenä ja historiatoimikunnassa.