Pääkuva: Näkymä saavuttaessa Selkälään. Vasemmalla päämökki ja oikealla saunarakennus. KUVAT: KSJ
Keski-Suomen Journalistien mökkikylässä Kotaniemessä on talvikaudella avoinna kaksi mökkiä: Selkälä ja Kärkelä.
Lahtela avataan talvitauolta jälleen keväällä. Aikataulu tarkentuu.
Talvimökkeily Kotaniemessä on erittäin tunnelmallista – ja samalla hyvin karua. Olosuhteita voisi verrata kansallispuistojen vuokratupiin. Retkeilyhenkisyys on välttämätöntä.
Seuraavat vinkit auttavat asennoitumaan Kotaniemen-reissuun Jämsän Vaherissa.

SAAPUMINEN
Mökkikylän osoitteen ja ajo-ohjeet sekä tiedon avaimista saa varauksen tehtyään KSJ:n asiamieheltä.
Selkälään pääsee autolla läpi vuoden noin sadan metrin päähän mökistä. Kyseinen paikka on tien päässä oleva niin sanottu kääntöpaikka, jossa talvisin auraustraktori käy vaihtamassa kulkusuuntaansa.
Kääntöpaikalta lähtee sivuhaara Kärkelään, mutta sitä tieosuutta ei aurata. Kärkelään on varauduttava kävelemään autolta noin 200 metriä.
Kääntöpaikan reunaan voi pysäköidä. Autoille ei ole tarjolla sähkölämmitystä eikä -latausta.
Mökkien puiset ulko-ovet voivat varsinkin talvisin vaatia neuvokkuutta. Nytkäytykset ja rytkäytykset yleensä auttavat oven avaamisessa ja lukitsemisessa.

LÄMMITTÄMINEN
Talvimökeillä on puulämmitys. Edellisestä lämmityksestä voi olla aikaa, joten liikkelle kannattaa lähteä varovaisilla tulilla ja väljällä aikataululla.
Selkälän päämökissä on iso varaava takka. Sillä saa mökin lämpimäksi kovillakin pakkasilla. On kuitenkin syytä huomioida, että noin viidentoista asteen sisälämpötilan saavuttamiseen tarvitaan tulitikun raapaisusta peltien sulkemiseen talvella helposti 6–10 tuntia.
Selkälän saunamökin tuvassa on kamiina, jolla saa huoneen mukavan lämpimäksi hyvinkin nopeasti.
Kärkelä soveltuu talvimökkeilyyn mieluummin leudommilla kuin kireämmillä pakkasilla. Tuvassa on pieni varaava takka. Samassa rakennuksessa olevan saunan lämmittäminen lämmittää makuuhuoneen vastaista muuria jonkin verran.
Käyttövalmiita klapeja löytyy mökkien liitereistä. Polttopuuta suositellaan käytettäväksi vain lämmitykseen ja grillaamiseen, ei tunnelmatulisteluun.
Mökeissä on palohälyttimet. Paristojen kunto on kuitenkin talvisin arvoitus. Mukaan suositellaan otettavaksi omat.

VALAISTUS
Talvimökeillä on aurinkosähköjärjestelmät. Virtaa on yleensä riittänyt päärakennusten säästeliääseen perusvalaistukseen talvellakin. Omat tasku- ja otsalamput sekä kynttilät tulevat silti varmasti tarpeeseen.
Selkälän saunarakennuksesta on talvisin aurinkosähköjärjestelmä pois päältä, joten valokatkaisimet eivät toimi.

RUOKA JA VESI
Talvimökeillä on kaasuliedet. Pääkytkimet löytyvät kaasupullokaapeista mökkien ulkoseinustoilta.
Käytettävissä on myös jääkaapit. Talvisin tosin saman asian saattaa ajaa kylmälaukku mökin viileimmässä nurkassa tai kuistilla. Ethän houkuttele avonaisilla pakkauksilla hiiriä. Niistä on ollut välillä merkkejä etenkin Kärkelässä.
Molemmilla mökeillä on ulkokäyttöön kaasulämmitteiset muurinpohjapannut.
Pihapiireistä löytyy nuotiopaikat.
Juomavesi suositellaan vietäväksi kotoa. Mökkitien varrella noin kilometrin päässä mökeiltä on lähde, mutta mahdollisuutta sen hyödyntämiseksi talvisin ei voida taata.

SAUNOMINEN
Selkälässä on erillinen saunarakennus. Kärkelän sauna sijaitsee osana päämökkiä. Kummankin mökin saunassa on puukiuas vesisäiliöllä.
Kylpyvettä saa järvestä. Kummankin mökin liiteristä pitäisi löytyä avannon tekemiseksi tuura. Jos ei löydy, se on saattanut seikkailla naapurimökille.
Saunojen vesipumput ovat talvisin pois käytöstä. Vesi on siis kannettava Päijänteestä. Kärkelässä se tarkoittaa yli 70 portaan nousua rannasta. Selkälän pihapiiri on tasainen.
Lasiluukulliset kiukaat valaisevat löylyhuonetta hyvin.

NUKKUMINEN
Selkälän päämökin makuuhuoneessa on kaksi erillistä vuodetta sekä tuvassa levitettävä vuodesohva. Saunatuvassa on parisänky. Patjat, täkit ja tyynyt löytyvät kuudelle.
Kärkelän makuuhuoneessa on levitettävä vuodesohva. Toinen vastaava löytyy tuvasta. Patjat, täkit ja tyynyt löytyvät neljälle.

KODINTARVIKKEET
Talo tarjoaa vessapaperia, tulitikkuja, tiskiainetta ja nestekaasua. Raportoithan mahdollisista puutteista asiamiehelle. Mahdollisuuksien mukaan voit myös käydä ostamassa näitä tarvikkeita ja lähettää kuitin taloudenhoitajalle, niin saat rahat tilillesi.
Kaapeista saattaa löytyä edellisten käyttäjien jäljiltä esimerkiksi käsidesiä, talouspaperia, foliota, leivinpaperia, sampoota ja mausteita, mutta sitä ei voida luvata.
