KSJ:n puheenjohtajan kannanotto lehdistön tes-neuvottelutulokseen

Lehdistön uusi työehtosopimus on voimassa, ja vanhaan sopimukseen neuvotteluissa tehdyt muutokset on julkaistu verkossa.

Sopimus on tehty kolmelle vuodelle, joista kolmas on irtisanottavissa, mikäli työntekijä- tai työnantajapuoli niin haluaa. Yhteenlaskettuna palkkojen yleiskorotukset ja yrityiskohtaiset erät noudattavat niin sanottua palkankorotusten yleistä linjaa.

On hienoa, että pääsimme neuvotteluteitse yleisen linjan mukaisiin korotuksiin ja neuvottelut etenivät kriisiytymättä. Sopimus turvaa meille työntekijöille ansaittua palkkakehitystä ja antaa työrauhaa vähintään kahdeksi vuodeksi. Haluan kiittää kaikkia Journalistiliiton tes-neuvottelijoita hyvästä ja uutterasta työstä.

KSJ toivoi ennen neuvotteluja, että tesissä parannettaisiin harjoitteluajan keston määrittelyä niin, että kaikki työsuhteisena alalla tehtävä työ kerryttää varmasti harjoitteluaikaa, ja iloksemme tämä parannus toteutui uudessa sopimuksessa.

Meidän työntekijöiden näkökulmasta sopimus ei ole kuitenkaan täydellinen, koska kyse on kahden kaupasta, jossa kumpikin osapuoli joutui joustamaan tavoitteistaan.

Olisi ollut parempi, että yrityskohtaisen erän osuus olisi ollut toteutunutta pienempi, mieluiten mahdollisimman pieni tai olematon. Asian mahdollisesti aiheuttamaa harmitusta voi auttaa osallistumalla aktiivisesti keskusteluun oman toimitusosastonsa tavoitteista luottamushenkilön ja työnantajan välisiin yrityskohtaisen erän jakamista koskeviin neuvotteluihin. Työnantajille on näytettävä, että meille on tärkeää jakaa myös yrityskohtaiset erät mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Teemu Lähde

Keski-Suomen Journalistit ry:n puheenjohtaja