Pääkuva: Tina Finne on mökkeillyt Kotaniemessä jo kolmella vuosikymmenellä. Selkälän kuisti on hänelle mieluisa paikka valmistaa ja nauttia ruokaa. KUVAT: Tina Finnen kotialbumi
Tututuin Kotaniemeen ja mökkeilyyn Selkälässä vuonna 2007. Tuolloin Matti Salmi isännöi Selkälää. Siitä eteenpäin olen viettänyt kesälomaviikkoja ja viikonloppuja aina mahdollisuuksien mukaan ensin Selkälässä, sittemmin Lahtelassa ja nykyisin niissä molemmissa tilanteesta riippuen. Vain yksi vuosi on jäänyt välistä, mutta ihan varma siitä en ole. Onneksi kaikkea ei tarvitse muistaa; mökkikirjoista senkin voisi tarkistaa.
Mukana ovat olleet tai vieraina käyneet omat lapset, Matin lapset, lapsenlapset, sukulaisia ja ystäviä. Toisinaan mökkinaapurit ovat vierailleet, ja monia mukavia ja itselle uusia tuttavuuksia on syntynyt. Myös hauskoja yhteyksiä on löytynyt ja muodostunut. Molemmat poikani ovat olleet siviilipalveluksessa Pietarisen Ilkan vaimon työpaikalla. Poikani ovat sittemmin myös löytäneet puolisot journalistiikan ja viestinnän aloilta.
Kotaniemen-lomilla olen oppinut vuosien aikana monia sellaisia taitoja, joita minulla ei ole ollut ennestään. Kiitos tästä kuuluu Matille. Viime vuosina mökkikavereinani ovat olleet Valtteri-poikani ja Sanni. Heilläkään ei ole peukalot keskellä kämmentä.
Toisen poikani Jonaksen koira on intohimoinen Kotaniemen ystävä. Se kuulemma alkaa vinkua autossa viimeistään mökkitien risteyksessä. Kenenkään ei tarvitse olla huolissaan siitä, että se allergisoisi mökkejä. Se kun viihtyy päiväkävijänä lähinnä Päijänteessä. Saunassa se on joskus pyörähtänyt lämmittelemässä uimisen välissä.
Eräänä kesänä Selkälässä Jonas oli menossa uimaan laiturilta, kun kävikin niin, että laituri nousi pystyyn ja sekä laituri että mies kellahtivat järveen. Koira meni perässä myös. Pätkä laiturin runkopuuta lähti ajelehtimaan. Jonas ui sen kiinni ja toi rantaan – ja koira toi osan siitä suussaan. Onneksi ei sattunut mitään pahempaa. Nauratti vaikka myös säikäytti. Nythän siellä on hieno ja tukeva uusi laituri.
Syys- ja kevättalkoissa kävin pitkään, ja kerran olin jopa keittiövastaavana. Talkooväki kehui kovasti aikaansaannoksiani enkä usko, että se oli pelkästään kohteliaisuutta. Ruoka maistuu aina hyvältä talkoissa.
Mökkeillessä elämän perusasiat kirkastuvat. Maailman muuttuessa aina vain rauhattomammaksi ja pelottavammaksi suo mökkielämä minulle mahdollisuuden rauhoittumiseen ja halutessani myös uutispimentoon. Mielelläni kuitenkin katson Lahtelassa illalla televisiota, uutisetkin.
Mökkeily ja luonto ovat minulle myös välttämätön vastapaino vaativassa työelämässä. Tarvitsen omaa tilaa ja aikaa palautuakseni. Olen huomannut, että jo silloin kun teen mökkivarauksen, alkaa hermostoni rauhoittua. Kun pakkaan autoa ja kun ajellaan Jämsään ruokakaupoille, alan olla jo lomamoodissa. Viimeistään noustessani autosta ja tuttujen ”mökkiäänten” kantautuessa korviin kääntyy jotain minussa ”lepotilaan”, ja loput hoitaa Päijänteen tuuli.
Kotaniemi on kohdallani parempi kuin lottovoitto, ja tässä lotossa voittavat monet. Aina välillä ihmettelen sitä, miten mökki tuntuukin ”omalta”, kun siellä viettää aikaa. Sitten joku toinen tulee sinne ja kokee samaa. Se jos mikä on jaettu ilo.
Joskus minua ihan itkettää istuessani tuvassa pöydän äärellä tai portailla, silmien levätessä maisemassa. Juice Leskisen sanoin: ”En ilosta itke / en surusta itke / jos itken niin itken muuten vaan.”
Luonnon edessä olo muuttuu nöyremmäksi. Olen onnekas.
Tina Finne
