Pääkuva: Koiralenkillä Päijänteen jäällä jossain kohtaa Kärkelän ja Selkälän välillä.
Muistan jotensakin sen, kun joskus tämän vuosituhannen ensivuosikymmenellä ensimmäisen kerran saavuin Kotaniemeen ja siellä Lahtelaan. Tultiin avaamaan kesäkautta tutulla kollegaporukalla pariksi päiväksi ja ajettiin ensitöiksemme vielä harhaan, vaikka joku porukasta oli Kotaniemessä ”joskus aikaisemmin” käynyt.
En muista tarkkaa vuotta, mutta sen muistan, että Lahtelaan ei vielä tuolloin päässyt autolla pihaan saakka. Siispä yläparkista kamat kantoon, ja polkua pitkin alas. Mietin silloin, ja oikeastaan joka kerta vieläkin, miten ihmeessä journalistikerhon onnistui aikanaan saada nämä mökkipaikat haltuunsa. Maisemat ovat kertakaikkisen upeat, ja sijainti optimaalinen. Kotaniemi on kaikkinensa todellinen helmi.
Minulle Kotaniemi, ja mökkeily ylipäätään, on parasta joko kevättalvella tai syksyllä. En edes ole käynyt Kotaniemessä koskaan keskikesän aikaan. Upeaa oli vielä silloin, kun Lahtelaan pääsi ympäri vuoden. Keväthankisilla Päijänteen jäällä tuli monesti käytyä ja nautiskeltua leppeistä keleistä. Toisaalta parhautta on aina ollut esimerkiksi juuri Lahtelan saunan terassilla istuskelu löylyjen lomassa ruskan väriloistoa ihaillen ja tummenevaa syyskuun iltaa fiilistellen.
Yksi mieleen painuneista Kotaniemen-reissuista liittyy juurikin talviaikaan. Oli tammikuu, ja pakkasta rapiat 20 astetta. Olin liikkeellä ystävän ja koiran kanssa. Olimme päättäneet lähteä kylmyydestä huolimatta – olihan paikallinen mökkitalkkari luvannut käydä laittamassa pääkytkimestä virrat päälle ja auraamassa tien. Tultiin pihaan ja suoriuduttiin mökin verannalle. Siinä vaiheessa huomasin jääkukkaset isojen ikkunoiden koristeena, vaikka oli jo ihan pimeää. Arvasin heti, että sisällä oli sähkökytkin jäänyt edellisiltä vierailta väärään asentoon. Noh, ovesta sisään ja virrat päälle. Hengitys höyrysi, mutta ajateltiin, että kyllä tämä kohta lämpiää.
Läksin saunalle tulien tekoon ja veden kantoon. Siellä touhuttuani tulin takaisin mökkiin. Ulko-ovi oli auki, ja sisältä kantautui savua. Ehkä liiaksi kaupunkilaistunut ystäväni oli päättänyt koettaa laittaa tulet takkaan, vaikka mökki ja varsinkin hormi olivat jääkylmät. Ei ihme, ettei syttynyt, saati vetänyt. Tarkoitus toki oli hyvä. Pistettiin tulisijan kaikki luukut kiinni, sitten ovi selälleen ja ikkunoitakin auki, jotta saatiin savut pois. Sitten ukset kiinni ja odottelemaan patterien lämpenemistä. Itse meinasin jo hiukan hermostua, mutta kaveri lohdutti, että eipä hätää; meillä on molemmilla hyvät makuupussit. Jos ei muuta, pidetään saunassa lämpöä, yksi nukkuu ylälauteella, toinen alalauteella ja koira lattian rajassa. Siten ei palelluta. Noh, saunassa ei tarvinnut yöpyä. Makuupussiin tuvan laverille kömpiessä hengitys vielä hiukan höyrysi ja vanhasta koirastakin aisti epävarmuuden, mutta aamulla oli mökki jo kotoisan lämmin.
Viime vuosina olen käynyt Kotaniemessä melko harvoin, mutta jospa sitä taas syksyllä. Myönnän senkin, että yhteisiin kevät- ja syystalkoisiin olen tainnut ehtiä tänä aikana vasta kahdesti. Tässä asiassa olisikin petraamisen varaa. Toki mökillä ollessa on aina pientä siistimistä ja puiden halkomista tullut harrasteltua.
Kannustan kaikkia Keski-Suomen Journalistit ry:n jäseniä ottamaan Kotaniemi haltuun – varsinkin niiden, jotka eivät ole siellä ikinä käyneet. Ihastutte varmasti.
Oma TOP3-listani Kotaniemestä on:
1) Lahtelan pienemmän makuuhuoneen sänky. Vaikka makuusija on ties kuinka vanha ja miten käytetty, nukun tässä nimenomaisessa paikassa todella makeasti joka kerta.
2) Selkälän tupa alkusyksyisen aamupäivän kirkkaassa auringonpaisteessa. Ehkä tämä jotenkin liittyy lapsuuteen, mutta on jotenkin hyvin taianomaista istua Selkälän pöydän ääressä myöhäistä aamukahvia nauttien ja lainehtivaa Päijännettä katsoen samalla, kun runsas, lämmin valo lankeaa ikkunasta ja täyttää lähes koko mökin. Siitä hetkestä ei haluaisi poistua ikinä.
3) Kärkelän nuotiopaikka. Siitä avautuu käytännössä kansallismaisemaa vastaava näkymä, oli vuodenaika tai säätila mikä tahansa. Kyllä siinä kelpaa makkarat paistaa. Vähintään piipahdan tuolla paikalla joka kerta Kotaniemessä käydessäni, vaikka en Kärkelässä yöpyisikään ja jos se ei ole samaan aikaan varattu.
Jaakko Silvast
Hankasalmen Sanomien päätoimittaja