Pääkuva: Maiju ja Martti Jokinen asuvat samassa talossa, jossa he pitivät kyläkauppaa vuosina 1968-2005.
Vaherin satamassa Jämsässä seisoo rakennus, jonka historiasta ei voi erehtyä. Nimikyltti on poissa, mutta julkisivu vastaa täydellisesti mielikuvaa siitä, miltä näytti aikoinaan kyläkauppa.
Paikka tuli takavuosikymmeninä läheiseksi Keski-Suomen Journalistien niille jäsenille, jotka lomailivat yhdistyksen mökeillä Kotaniemessä. Nuorempi polvi on kuullut entisestä kyläkaupasta lämpimiä muistoja ja nähnyt sitä vilaukselta auton ikkunasta.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Maiju ja Martti Jokisen pitämä Kesäkauppa sulki ovensa.
Martti, 84, kävelee vastaan pihapiiriin, kun saavun tapaamaan heitä. Maiju, 82, odottaa keittiön pöydän ääressä vanhojen valokuvien ja lehtileikkeiden kanssa.
Jokiset muistavat hyvin sekä Keski-Suomen Journalistit yhdistyksenä että monia sen aktiivisia mökkeilijöitä 1970-luvun alusta lähtien.
KSJ:llä oli kaupassa tili.
”Meillä oli sellainen systeemi, että yhdistyksen piikkiin tulleita ostoksia laitettiin listalle, ja kuittaus perään. Tilikauden lopussa lähetettiin lasku. Henkilökohtaiset ostokset olivat sitten erikseen”, Martti kertoo.
Jokisten puheessa vilisee yhdistyksestä tuttuja nimiä, kun he palaavat menneisiin vuosiin.
”Oli yksi juhannusaatto. (Janne) Kiipula pakkasi ostoksia ja sanoi: huomenna meitä (suomalaisia) on taas muutama vähemmän”, Martti muistaa.
”Kyllä teitä kävi paljon, ja nyt jälkeenpäinkin on käyty hakemassa vettä, vaikka kauppa on ollut kiinni. (Ilkka) Pietarinen esimerkiksi”, Maiju kertoo.
Päijänteellä Vaherin edustalla makaa Kukkaron saari. Martti on sieltä kotoisin. Maiju puolestaan on lähtöisin Sammallahdesta, jonka entinen kyläkoulu sijaitsee valtatien ja Vaherin välissä.
Jokiset ostivat Vaherin kyläkaupan vuonna 1968. Sitä ennen Martti oli työskennellyt samassa rakennuksessa Osuuskauppa Sepon Vaherin-toimipisteen myymälänhoitajana. Työpaikka lähti alta, mutta sen tilalle tuli elämäntyö.
”Osuuskaupalla oli silloin suuntauksena lopettaa sivumyymälöitä”, Martti kertoo.
”Jos emme olisi ostaneet kauppaa, olisi tullut lähtö muille maille”, Maiju sanoo.
Myymälän yhteyteen tuli perheen koti, jossa Jokiset yhä asuvat.
Kokonaisvaltaisuus lienee lievä ilmaus kuvailemaan sitä, millaista oli pitää kyläkauppaa. Jokiset pyörittivät perinteisen sekatavaraliikkeensä rinnalla Postin toimipistettä ja myivät polttoainetta, jota ostivat pääasiassa veneilijät.
Tukussa asioitiin aluksi Jämsässä ja myöhemmin Jyväskylässä. Panimoauto ja maitoauto toivat tavaraa kaupan lastauslaiturille.
Palveluhenkisyys tarkoitti sitä, että kelloa ei liiemmin vilkuiltu. Aukioloajat olivat maaseudulla suhteellisia. Kyläkauppa eli siitä, että se pelasti asiakkaitaan tilanteesta kuin tilanteesta.
”Saunan lauteiltakin on joskus lähdetty myymään tavaroita”, Maiju kertoo.
Kerran sattui niin, että asiakas ei löytänyt etsimäänsä. Se oli Jokisten puodissa harvinaista. Tulija ei nimittäin yleensä poistunut tyhjin käsin.
Ei silloinkaan aluksi.
Maiju kertoo, että kaupalle tuli viereisestä satamasta asiakas purjeveneeltä. Mies tarvitsi ja sai lainaan viemärinavaajan. Tämä ilmoitti vastapalveluksen eleenä, että rouva saapuu kohta ostoksille. Niin kuin saapuikin.
”Rouva tuli kauppaan, kahteli ympärilleen ja kysyi minulta sitten, että onko teillä huulipunaa. Sitä ei ikävä kyllä löytynyt”, Maiju kertoo.
Huulipunaa ei tullut vastaan edes ”romuhyllystä”, jonka Jokiset olivat perustaneet myymäläänsä eräänlaiseksi laajennetuksi versioksi joka kodin miljoonalaatikosta. Romuhyllystä moni löysi puuttuneita nippeleitä ja nappeleita.
”Yhtenä pyhäiltana, kun kauppa oli menossa kiinni, sisään tuli nainen ja sanoi, että kerkesinpä”, Martti aloittaa seuraavan tarinan.
Nainen viipyi aikansa romuhyllyllä ja kiirehti sitten kassalle terveyssidepaketin ja muun muassa hakaneulojen kanssa.
”Hän sanoi, että tulin hakemaan jakopään tiivistettä, mutta löytyi kaikenlaista muutakin.”
Jokisten kolme poikaa kasvoivat kyläkaupan askareissa. Äidin kädet meinasivat loppua hetkittäin kesken, kun välillä täytyi samanaikaisesti nukuttaa lasta ja hoitaa kassaa. Ruuhkavuosista selvittiin luovuutta käyttäen ja kylän yhteishenkeen turvautuen.
Maiju muistaa, kuinka apukädet kerran löytyivät tiskin toiselta puolelta.
”Linja-auto toi kaupalle päivittäin postin, ja eräs Isolahden Kyllikki oli tullut odottamaan sitä jo tuntia ennen. Meidän keskimmäisellä pojalla oli päiväunien aika. Yritin saada häntä nukutetuksi kaupanteon lomassa, mutta ei se oikein onnistunut.”
”Lykkäsin pojan Kyllikin syliin ja sanoin, että heiluta häntä vähäsen. Pian poika nukahti, ja kävin mätkäyttämässä hänet kapulasänkyyn.”
1970-luvun kuluessa myymäläautot alkoivat syödä Jokisten kyläkaupan kannattavuutta talvisin. Samalla yhteiskunnallinen kehitys vei kohti kaupungistumista. Jokisten kuopuksen kasvettua kouluikään Martti lähti palkkatyöhön Olkkolan sahalle Kaipolaan, ja Maiju jäi pyörittämään kauppaa pääosin yksin. Sitä vaihetta kesti toistakymmentä vuotta.
1980-luvulta sulkemiseensa saakka Jokisten kyläkauppa palveli osavuotisesti touko-syyskuisin. Kesät säilyivät pitkään vilkkaina mökkiläisten ja veneilijöiden ansiosta.
”Järvi toi leivän”, Maiju sanoo.
Hurjin tapaus sattui, kun Jokiset heräsivät eräänä aamuyönä erikoisiin ääniin. Martti lähti selvittämään asiaa.
Kaupan puolella hän törmäsi mieheen, jolla oli kädessään rengasrauta. Mies oli rikkonut sillä ikkunan ja päässyt sisään. Syntyi käsirysy, jossa Martti onnistui nappaamaan murtovarkaalta lyömäaseen. Tilanne ei kuitenkaan ollut sillä ohi.
”Mies yritti paeta ovesta, ja lähdin hänen peräänsä. Kompastuin tyhjään limsakoriin, ja äijä tuli päälleni. Ajattelin, että rengasraudasta ei parane luopua”, Martti kertoo.
Siinä vaiheessa Maiju riensi taustalta puolisonsa avuksi.
”Maiju hivautti sitä miestä kilon hernekeittopurkilla päähän.”
Isku sai tunkeilijan pakenemaan rikkomastaan ikkunasta. Poliisin saapuessa paikalle tämä oli tietysti jo mennyt menojaan, mutta Jokisten tietojen mukaan murtovaras saatiin myöhemmin kiinni.
Jokiset pitivät kyläkauppaansa viidellä vuosikymmenellä. Ovi sulkeutui lopullisesti syksyllä 2005. Jatkajasta lienee ollut turha haaveilla. Kyläkauppojen määrä oli romahtanut Suomessa Jokisten uran aikana. Sittemmin kyläkaupat ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Jokiset suhtautuvat asiaan neutraalisti.
”Aika on tämmöinen”, Maiju sanoo.
Entinen myymälä on Jokisille nykyisin varasto ja harrastetila, jossa Martti huoltaa kalaverkkojaan.
Maiju kertoo sairastavansa Parkinsonin tautia. Martti on puolisonsa omaishoitaja. Heillä kotona käy säännöllisesti avustaja. Maijulla on kuukausittain Jämsässä hoitojakso, jolloin Martille jää enemmän lepoaikaa.
Pariskunnalla on jälkeläisiä kolmessa sukupolvessa. Perhepiirin nuorin on alle 1-vuotias.
Maiju ja Martti Jokinen lähettävät terveisiä Keski-Suomen Journalisteille. Kävivätpä he aikoinaan yhdistyksen mökilläkin ainakin kerran. Se tapahtui 1970-luvun alkupuolella.
”(Paavo-Veikko) Sillantaka pyysi meidät illanviettoon ja yöksi Lahtelaan”, Maiju kertoo.
”Paistettiin nuotiolla jänis”, Martti muistaa.
Teksti ja kuvat: Mikko Lundell