4.10.2021 Pressiklubi: Miten etätyö sopii media-alalle?


Tervetuloa keskustelemaan tuopposen ääreen mediasta!
Keski-Suomen Journalistit järjestää maanantaina 4. lokakuuta klo 18 alkaen Jyväskylän Hemingway’sissa (Kauppakatu 32) avoimen pressiklubin, jossa tällä kertaa paneudutaan kokemuksiin etätyöstä.
Koronapandemia on avannut toimitusten silmät sille, että etätyöhön liittyvät teknologiset ratkaisut ovat olleet yllättävän helppoja ottaa käyttöön osaksi arkipäivää. Siirtymä ei kuitenkaan ollut aivan ongelmatonta, vaan monia haasteita on koettu esimerkiksi yhteisöllisyyden, viestinnän ja luovuuden kanssa.
Pandemian laantuessa suuri kysymys onkin, miten toimitukset järjestävät työskentelytilojaan tästä eteenpäin. Työntekijöillä tuntuu olevan toivetta tehdä jatkossakin muutamaa päivää viikossa etätöitä, ja tämä avaa työnantajille ovet mahdollisuudelle säästää tilakuluissa. Kuitenkin työnjohdollisesti hybridimallissa työskentelevän toimituksen ohjaaminen on hyvin haastavaa.
Joka tapauksessa työntekijöillä ja työnantajilla on paljon sovittavaa siitä, miten etätyökäytänteet tulevaisuudessa tarkoittavat. Tätä näkökulmaa muun muassa tulevien TES-neuvotteluiden osalta on avaamassa Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.
Tilaisuuden puhetta johtaa maakuntalehtien toimittajien etätyökokemuksia gradussaan tutkinut Topias Peltonen. Tervetuloa paikalle jakamaan omia kokemuksia ja näkemyksiäsi tai ihan vain kuuntelemaan keskustelua. Tilaisuus on avoin kaikille Keski-Suomen media-alan ihmisille. Keski-Suomen Journalistit ry:n jäsenille tarjotaan yksi hanatuote yhdistyksen piikkiin!
Tapahtuma löytyy myös Facebookista: www.facebook.com/events/644669339848906