Pääkuva: Riitta Kiipula Lahtelan mökin kuistilla Kalle-kuopuksensa kanssa 1970-luvun lopussa.
Kun ensimmäisen kerran, vuonna 1970, kävin yhdistyksen uudella plantaasilla Kotaniemessä, olin lähinnä järkyttynyt. Että niin kaukana kaikesta, umpimetsää, ei tietä, ei polkua, edellisen kävijän kulku-ura rutakkoista märkää lämpärettä viistäen. Kallioiden välissä notkelma viistosti kohti kivikkoista rantaa. Ja umpimetsää sielläkin. Hyttysiä pilvin pimein, ei muuta. Tynnyrisauna tuli seuraavana vuonna ja eikö vain ainakin yksi yö siellä vietettiin ja myös kun mökkiä jo rakennettiin.
Jos ei nykyisin Lahtelaksi kutsuttavaa paikkaa vieläkään voi väittää luksukseksi, on se sitä verrattuna alkuaikaan. Ei ollut sähköä, eikä siis myöskään jääkaappia. Sen korvasi rinteeseen kaivettu syvä kuoppa, jossa ruokatavarat pysyivät viileinä. Kumma että maitokin oli kylmää. Sittemmin saatiin kaasuhella ja -jääkaappi. Sähkötkin lopulta 1987.
Puuhella paikalle raahattiin jossakin vaiheessa, mutta ilo loppui lyhyeen, kun savua tunki vain sisäänpäin. Sitten kävi ilmi, ettei hellaa ollut yhdistetty savuhormiin ollenkaan. Jotakin siinä alkeellisuudessa oli ja veti. Se paikka on tullut minulle tosi tärkeäksi. Sama pätee lapsiini, jotka muistavat hyvin onkireissunsa ja soutelumatkansa aallokkoisella Päijänteellä. Tuskin yhtäkään kesää tämän yli 50 vuoden mittaan on mennyt ilman Kotaniemeä. Aikaisemmin siellä kävimme useinkin vuoden mittaan, ainakin pari joulua ja uuttavuotta, nykyisin pääsen sinne viikon kesässä.
Alkuvuosina varauksia ei ollut, vaan paikka oli kaikille avoin milloin vain, oli talkoita ja muita miitinkejä. Myös juhannukset kuuluivat kaikille. Vaikka paikka täyttyi ja väkijuomia kului, en muista että olisi ollut tappeluita. Ainoat veriteot teki dreeverimme Emppu, joka puraisi sekä Soinin Jukkaa että Kilven Timoa sormiin näiden ohi kulkiessa.
Timo Kilpi, entinen opettaja, toimittaja Äänekoskelta, oli meillä vakivieras myös varausajoillamme. Autoton mies ilmaantui polun yläpäähän sateenvarjoineen ja kapsäkkeineen mukanaan kuivamuonaa ja Alkon uutuuksia. Puhelias mies muisti kertoa tarinaa Kesäillan valssista. Hän toi 90-luvulla nykyajan Lahtelaan patteriradion. Kekseliäs mies viritti myös puhelinlinjan Lahtelan ja Selkälän välille. Se toimi, kun luuria nostettiin. Ainoa puute oli piuhan lyhyys. Kun se ei aivan riittänyt Selkälän tupaan, paikaksi valikoitui huussi. Siitä pitäen oven päällä oli, ja ehkä on vieläkin, kyltti Kerhohuone.
Tässä korkeassa iässä teen pääasiassa sisähommia; marjaan ja sienimestoille en pysty. Muistella voin hienoja hetkiä. Kuutamoöistä soutelua peilityynellä 80-luvulla Päijänteellä, jolloin noin 10-vuotias Kalle-poika nappasi elämänsä ensimmäisen taimenen. Elämys myös superkuun tiirailu Selkälän rannassa tyttären ja tyttärentytärten kanssa. Hiljaisuutta ja rauhaa, iso siniritariyökkönen Lahtelan kuistilla lämpimällä elokuun illalla.
Riitta Kiipula
KSJ:n jäsen vuodesta 1975 lähtien.